torstai 31. lokakuuta 2013

Tyhjästä on hyvä nyhjäistä - Rovaniemellä kesällä 2013

Jou,

Tein kotipihalleni puutarhan, video on taidettu ottaa heinäkuun alussa:






Kohopenkit ja yrttimöykky

Turvaavat

Kavereiden kanssa laittamassa mansikkamaata valmiiksi ensikevääksi.




Olen todella mielissäni näistä liittolaisista ^^






Lisää kuvateksti






onnesta halennu


tämä tuholainen kävi useaan otteeseen syömässä kananmunankuoret kasvimaalta!
Them pohta toes

potut nauttivat oloistaan tässä maassa, huomaa orgaanisen aineksen määrä.


seitojen suunnittelua




mansikkamaa valmiina, enää puuttuu kevät ja mansikan taimet. Olen pyrkinyt käyttämään kaiken jotenkin. Laudat löytyivät maan alkta kaivettaessa. Laitoimme ne käytäville ensinnäkin pien eliöille turvapaikoiksi ja toisaalta viemään rikkaruohoilta maa-alaa.







Sato koostui pääosin potangeista, naureista ja lehti kaleoista(ei kuvassa).

Sadonkorjuuaika oli kohdillaan. tämä kuva taitaa olla otettu seuraavalta päivältä. :)



perjantai 4. lokakuuta 2013

Rakettiuuni - Rocket MaSS HeAter



Perliittiä käytettiin heat riserin eristämiseen saven ja tiilien palasten seassa.

Hynynen ja heatriser




Saven, hiekan ja oljen koostumus on hyvä kun se ei liimautunut enää purjeeseen kiinni

Cobin eli savimassan valmistelua. Purjetta pyöriteltiin aina välissä ja tanssittiin saven päällä.

Eka prototyyppi.

Toimi!




Savupiippu









Helbert


Metallilevy putken edessä oli pakollinen ettei laasti ja savi valuisi palotunneliin.

Saven ja kivienhakureissu.

Uus savupiippu. Jos jollakin löytyy 25 litran peltinen ämpäri niin ilmoitelkaa. Meikällä on vain muovinen, joka sopii täydellisesti tohon päälle. Kovalla tuulella ämpäri on tarpeen.