keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Miksi Rovaniemen päättäjät eivät lykänneet Pöykkölän kasvihuoneiden purkupäätöstä?

Kirjoitin mielipidekirjoituksen Uuteen Rovaniemeen kesäkussa, jossa esitin Pöykkölän entisen maatalousoppilaitoksen alueen kestävää kehittämisä rakennettavan omakotitaloalueen sijaan. Lehtikirjoitukseni sai paljon positiivista palautetta ja kovasti kannustusta. Erityisesti musiikinopettaja Esa Tikkala oli innostunut ideasta että kaupunkiin suunniteltaisiin asukkaiden avustuksella moderni ekokylä. Päätavoitteni oli, että toimivia massiivisia kasvihuoneita ei purettaisi, vaan uuden omakotitaloalueen asukkaat palkkaisivat puutarhurin, joka tuottaisi heille ruokaa kuten Lahden ruokaosuuskunnassa.


Central Rocky Mountain Permaculture Institute - Phoenix Greenhouse - an "8-zone step" on renewable energy alone. Lisää infoa täällä.

Tuntematon Rovaniemen asukas kirjoitti nettiadressin lehtikirjoituksen jälkeen jossa vaadittiin Pöykkölän alueen järkevää kehittämistä ja kasvihuoneiden säilyttämistä. Kuntalaisaloite on luettavissa täällä.

Olin yhteydessä kaupungin virkamiehiin ja minut ohjattiin lopulta kaupunginarkkitehti Tarja Outilan puheille. Soitin Tarjalle perjantai aamuna elokuun lopussa ja kysyin että onko ekokyläidea otettu huomioon Pöykkölän alueen kehityksessä ja että säilytetäänkö kasvihuoneet. Tarja oli hyvin kiireinen ja hän sanoi että kaupunginhallitus päättää kasvihuoneiden purusta maanantaina kokouksessaan. Mielipiteet olivat Outilan mukaan kuitenkin otettu huomioon.

Kuvassa maailman kuuluisin arkkitehti Jaque Fresco. Hän on puhunut jo 40 vuotta resurssipohjaiseen talouteen siirtymisestä, jotta tulevat sukupolvet voisivat kokea ja nauttia luonnon jäljellä olevaa biodiversiteettiä. Fresco täytti hiljattain 100-vuotta ja suunnittelee edelleen kestäviä asumismuotoja ja kaupunkeja maan ja veden päällä. Voit tutustua hänen elämäntyöhönsä the venus projektin kotisivuilla tai katsomalla hänen julkaisevia elokuvia.


Tarjalla oli kolme tuntia aikaa valmistella esitys kaupungin johdolle. Esityksen piti olla ranskalaisia viivoja paperilla. Lähetin hänelle oman visioni kasvihuoneiden tulevaisuudesta ranskalaisin viivoin. Jostain syystä kaupungin päättäjillä oli mieletön kiire päättää kasvihuoneiden purkamisesta.

Alla yksi ote ideapaperista ranskalaisilla viivoilla. Kuten huomaatte liiketaloudellista kiinnostusta kasvihuoneita kohtaan esitti suomen laajin yrtti ja salaattivalikoiman asiantuntija. Koko dokumentti ranskalaisilla viivoilla on luvettavissa täällä. Sitä voi edelleen muokata kuka haluaa ja suosittelen että jos teillä on hyviä ideoita sinne vaan raapustaan.

Kasvihuonetuotannosta on kiinnostunut Järvikylän kartanon tuotantopäälikkö Jorma Järvinen ja hänen rovaniemeläislähtöinen vaimonsa Minna Järvinen, jolla on luonnonkosmetiikka alan yritys Mellis Oy.

Aluksi kuullosti siltä että kaupunki toimisi järkevästi ja säilyttäisi kasvihuoneet. Uusi Rovaniemi julkaisi jatkokirjoituksen, jossa haastateltiin kaupunginjohtoa ja kaupungin arkkitehtiä minun lisäkseni. Kaupunginhallituksella olisi ollut kaikki mahdollisuudet lykätä purkupäätöstä ja pohtia asiaa tarkemmin. Kuitenkaan näin ei tehty vaan asia käsiteltiin pikaisesti alta pois. Esa Tikkalan kirjoituksessa käy asia hyvin selvästi ilmi.


“Kesän aikana on tullut ideoita sen alueen käytöstä, ja me aiomme nyt kaupungin sisäisesti keskustella siitä, mihin suuntaan aluetta lähdetään kehittämään”, Outila sanoo Uudessa Rovaniemessä. 
Lapin Kansa uutisoi vielä päätöstä voi voi meiningillä, että mitään ei voitu enää tehdä ja viittasi lailliseen purkupäätökseen.


Juttelin purkulupakokouksen jälkeen kaupunginarkkitehti Tarja Outilan kanssa ja hän sanoi, että kasvihuoneet on menetetty, mutta kansalaisten mielipiteet otetaan huomioon alueen kehittämisessä tulevaisuudessa. Outila myös mainitsi että kaupunki tulee tiedottamaan alueen kehittämisestä kansalaisille mutta niiden aika ei ole vielä tätä kirjoittaessa. Outila sanoi että hänellä on ekorakentamisesta tietotaitoa ja koulutusta.

Kaikista hienojen ideoiden toteuttamisesta äänestää loppupeleissä kuitenkin kaupunginhallitus. Toivotaan että Pöykkölästä tulee jotain todella hienoa. Kaupunginhallituksessa on tuskin asiantuntijoita eko-rakentamisesta, joten suosittelen ideoiden lähettämistä heille.

Olen iloinen, että asiasta käytiin mediassa keskustelua ja uskon, että kaupunki oppi tästä esimerkistä, Kansalaisilla on hyvin paljon tietoa, mistä päättäjillä ei ole hajuakaan. Hienoa että kaupungin johto ainakin lupailee, että aluetta tullaan kehittämään järkevästi.

Olen kuitenkin vielä eri mieltä siitä että toimivaa kasvihuonekonseptia ei kannattaisi purkaa. Näin isoilla kasvihuoneilla saataisiin tulevan omakotitaloalueen omavaraisuusastetta nostettua edes hieman.

No oliko asian nostamisessa mediaan mitään hyötyä? Definetly!
Uskon että keskustelu jatkuu vielä tulevaisuudessa.



----------------------------------------------------------

Alla vielä pari mailia jota lähetin kaupungin johdolle. Alempi on jonka lähetin kahta päivää ennen kasvihuoneiden purkukokousta. Ylemmän lähetin Markku Pyhäjärvellä aikasemmin.

Tapasin Findhornin ekokylässä nuoria tanskalaisia insinöörejä jotka rakentavat ruotsiin hybrid kaupungin. Heiltä saisi varmasti konsultointipalveluja Pöykkölän suunnitteluun.

Tässä esitelmä mistä he luennoivat Skotlannissa.

http://www.landshape.dk/research_program.php
Olisi myös mahtavaa mikäli Rovaniemi kysyisi Eero Paloheimolta vinkkejä modernin ekokylän rakentamisesta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Paloheimo


Kestävän elämäntavan yhdistykseltä löytyy myös paljon asiantuntijoita ekokyläkonseptiin, jossa asukkaat omistavat talonsa ja yhteiset tilat ovat ruokatuotantoon ja energiatuotantoon kuten Livonsaaren ja Kangasalan ekokylässä. Myös passiivisten aurinkotalojen rakennuksen ammattilaisia löytyy yhdistyksestämme.Tämmöisen talon myyynnistä saa moninkertaisen summan verrattuna normaaliin kestämättömästi suunniteltuun taloon.

Minun mielestä Rovaniemi on pahasti jäljessä Etelä-Suomeen verrattuna eko-rakentamisessa.Tamperelainen meirän pelto konsepti soveltuisi Rovaniemelle kasvihuoneisiin myös. Ruokatuotanto osuuskuntaan palkataan 3-5 henkilöä ja osakkaat voivat halutesaan osallistua viljelyyn jolloin he maksavat ruokakorista vähemmän.

Tässä vielä opinnäytetyöselvitys puuhakekompostin lämmitystehosta

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/107286/Opinnaytetyo_Ville_Riuttamaki_032.pdf?sequence=1
 

Ystävällisin terveisin,Christian

----------

Arvon Rovaniemen päättäjät

Ehdotan että pohditte tarkkaan miten Pöykkölää kehitettäisiin järkevimmällä mahdollisella tavalla.

Ohjaan Rovaniemen kaavottajat mielellään maailman laajuisen ekokyläverkoston (GEN) asiantuntijoille.

He opastavat teitä konseptista jolla Rovaniemi tekee maksimaalisen hyödyn omakotitaloalueen rakentamisessa. Rovaniemi voisi tulevaisuudessa esitellä  kestävää asumismuotoa turisteille ja olla näin pohjoisen pallonpuoliskon edelläkävijä.

Findhorn,  Livonsaari ja Sieben Linden ovat hyviä esimerkkejä konseptista jossa jokainen asukas omistaa oman talon ja yhteisillä tiloilla luodaan ekokylälle työpaikkoja, rahaa ja kunnalle verotuloja. Mikäli olette todella kunnianhimoisia ja haluatte että tulevat sukupolvet muistelevat teitä lämmöllä The Venus Project Floridassa edustaa huipputelnologista luonnonmukaista asumismuotoa. Tarja varmaan tuntee maailman kuuluisimman arkkitehdin Jacque Frescon elämäntyön.

Tekniset ongelmat kuten kasvihuoneiden vesiputkien jäätymiset on helppo ratkaista.

Uskon että löytyy ihmisiä jotka ovat valmiita maksamaan isoja summia passiivisista aurinkotaloista (eteläpuoli täysin lasitettu/mahdollinen kasvihuone talon edessä) ja jossa ekokylä tuottaa osan energiantarpeesta ja ruasta itse.

Ehdotan ideakilpailua Pöykkölästä kehittämisestä Rovaniemen asukkaille jonka perusteella valitsette rationaalisen konsensuksen menetelmällä järkevimmän ratkaisun.


Ystävällisin terveisin

Christian

1 kommentti:

  1. Ajatus ekokylästä on hieno ja ihana mutta minulla on tieto siitä että kasvihuoneita on kysytty vuokralle jo heti kun päätös koulun lopettamisesta on tullu (n. Vuosi ennen) tiloihin olisi luotu samanmoista toimintaa kuin niissä oli ollutkin ja kaupunki olisi saanut tiloista vuokraa, kielteinen päätös tuli samantien. Uskon että joku hyväveli ketju on petannut itselleen oikein kivan rantatontin vanhan koulun alueelta jo kauan sitten. Hyvin pianhan se nähdään.

    VastaaPoista