lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kevään experimental kylvöjen tulokset

Edellisessä blogipoustauksessa teimme toukokuussa kylvöjä rikkaruohojen välttämiseksi. Menetelmä toimi todella hyvin ja voin suositella sitä muillekkin. Käyttäisin kuitenkin muuta paperia tai vaikka pahvia sanomalehden tilalla musteen epäilyttävyyden vuoksi.

Before

After. Huomaa penkki vasemalla missä sanomalehteä ei ole levitetty keväällä-
Sanomalehti on pitänyt vesiheinän ja muut rikkaruohot kurissa. Nauriin juuret penetroi kostean sanomalehden.

Closeup.


Ruusunjuurta on helppo lisäillä siirtämällä yksi verso eri paikkaan missä muut ovat.

Euroopan pähkinäpensas itämässä. Ostin pähkinäpuun taimen Tuulimäen Puutarhasta Vierimältä. Pähkinäpuu on menestynyt Iisalmen korkeudella, joten kokeilen miten se Tyrnävällä voisi menestyä. Laitoin isoja kiviä pensaan juurelle, jotta lämpö säilyisi paremmin yöllä.  Mikäli asut pohjois-suomessa ja haluat pähkinäpensaan pihallesi meikältä voi kysellä.

Tuleva puutarhuri. Biomullassa ei yrtit paljoo idä. Liikaa ravinteita?

Permakultuurin periaatteita..Sadevesi talteen. Vesi lämpeää ja hapettuu ja on muutaman päivän päästä valmis kasvien käyttöön.



Tämmösiä myytävänä rovaniemellä. Perus lehtikomposti 25€.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Kevään kylvöt@Rollo Part1

Experimental. Siemenet märkien lehtien päälle ja puhtaat mullat päälle. Saa nähä onnistuuko rikkaruohojen eliminointi.


Alkuräjähdys 

Naapuri rakensi meille yhteisen kasvihuoneen vanhoista ikkunoista. Tomaatit, parsat, pinaatit ja yrtit nyt jo sisällä.






Kaupunkiviljely, Inapolku, Rovaniemi






Dodon kaupunkiviljelyprojekti. Kaikki kiinnostuneet mukaan viljeleen.




Tajusin vasta jälkeenpäin että ihan alle olis pitäny laittaa tuorett hevosenlantaa ja sen päälle vasta kate. Passive greenhouse heating. No ensi vuonna sitten.



keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Uusi Rovaniemi lehtijuttu

Aloitimme Dodon kaupunkiviljelyprojektin Rovaniemellä. Vasemassa kulmassa on linkki Uusi Rovaniemi lehteen sekä Yle Lappi nettijuttuun. Mikäli permakulttuuri tai kaupunkiviljely kiinnostaa ei muuta ku mukaan remmiin.

-C-


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Matokomposti keittiössä!

Kävimme Oulu Utopian järjestämässä Vastatuuli tapahtumassa oppimassa Miikalta matokompostin saloja.  Paikalla oli hyvin innostunutta porukkaa ja meininki oli rennon letkeä. Matokompostin voi itse valmistaa helposti. Alla olevat kuvat kertovat kaiken.



Kolme laatikkoa päällekkäin. Jokaisen laatikon pohjassa on verkko. Madot ja biojäte lisätään alimpaan laatikkoon. Heti kun lieroilla loppuu ruoka ne siirtyy ylemmäksi seuraavaan laatikkoon verkon läpi. Alimmassa laatikossa pitäisi olla valmista ravinnerikasta multaa.
Tärkeää on kostuttaa paperi ja tehdä reikiä verkkoon pinkillä kynällä.
Mestari Miikka kuvassa. Karvalakkimalli=Etsi rikkinäinen ämpäri jossa reikiä pohjassa. Lisää ehjä ämpäri alle. Lisää multaa ja orgaanista ainetta ja madot. 

Lierot.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Land Awakening

Synopsis: Inspired by his son's voyage volunteering at organic farms in Spain, Mexican-Canadian Director Raul Alvarez embarks on his own odyssey to learn about sustainable agriculture, meeting extraordinary pioneers and experts living in a sustainable relationship with the Land.

Imbued with the backdrop of the Mediterranean colors, these unique character studies from Spain, France, Italy, Greece, and Canada are compelling, intimate and warm.

Through his encounters with these experts, paradigms like "agriculture", "tilling the soil", "supermarkets"‚ and even the term "weeds" are questioned, discovering innovative and intriguing approaches to food production and making his journey engaging and fascinating.

Raul's odyssey of discovery brings a timely and concrete message of change in how we relate everyday to the growth of food, and turns into a spiritual realization about all our relations.

A deeply inspiring film on the goodness of healthy food and the generosity of the Land.


Katso video TÄÄLTÄ 

torstai 13. helmikuuta 2014

I never realised the world is such a bad place :)

Yeah. Näin permakulturistit. Yltäkylläisyyden ja inspiraation keskellä meinaa muu maailma päästä unohtumaan :)


lauantai 8. helmikuuta 2014

Permaculture Design Course

Sain muusikkokaverilta pienen kirjasen Permaculture - A beginners guide lainaan jouluksi.
Kirja oli niin inspiroiva, että päätin alkaa opiskelemaan luontoa eli permakulttuuria. Löysin Permaculture Design kurssin Espaniasta ja päätin perheen kanssa lähteä paikan päälle. Kurssin hinta oli todella kallis, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna jokaisen euron arvoinen. Rahatkin menivät permakulttuuritietoutta levittävälle farmarille ja aidolle inspiroivalle rastafarille Ras John Cresswellille. Huhujen mukaan hän ei päässyt edes voitolle kurssin järjestämisessä pienen osallistujamäärän takia.



Kolmentoista päivän kurssi oli todella intensiivinen ja antoisa. Pääopettaja Ras John oli vuokrannut hienon majatalon Orgivan kylästä Sierra Nevadan vuorilta. Etelä-Espaniassa voi talvella viljellä samoja kasveja kun meillä kesällä (papu,porkkana,salaatti,peruna jne). Välillä öisin saattaa olla hallaa, mutta harvemmin lämpötila tippuu alle nollan. Roomalaiset rakensivat viisaan kastelusysteemin rutikuivaan Alpujarrasin vuoristoketjuun. Vesi kiertää vuorta alas kanavissa valuen hitaasti rakennettuihin tasanteisiin. Systeemi on vielä käytössä tänä päivänä! Pohjoisrinne on todella kuiva ja viljelykelvoton kastelusysteemin puuttuessa.

Luentoja oli aamupäivisin ja iltapäivisin käytiin tutustumassa paikallisiin permakulttuuritiloihin tai sitten meillä oli käytännön hommia (esim. sieniviljelyä ja kohopenkin rakentamista).  Permaculture Magasinen toimittaja ja monta alan kirjaa julkaissut Patrick Whitefield opetti meille maaperän koostumuksesta ja sen hoidon tärkeydestä. Luentoja micro-organismeistä ja siemenpommeista pitivät myös paikalliset asukkaat.

PDC-kurssin voi tehdä ilmaiseksi myös netissä. Mielestäni kuitenkin inspiroivat opettajat, käytännön soveltaminen, oppimisympäristö  ja ennenkaikkea samanhenkiset, kannustavat ja opettavat kurssikaverit tekivät tästä kahdesta viikosta mahtavan. Suosittelen kurssia kaikille kestävästä elämäntavasta kiinnostuneille. Kevään kurssitarjonnan Suomessa voi tsekata täältä.

"After all, success in teaching is measured by the learning that takes place in the participant; in their ability to transform themselves into a person who can successfully communicate in terms of environment and design". Mari Korhonen

Sienipedin valmistelua. Kuivassa ilmastossa tarvii muovit alle. Suomessa ei.

Katetut appelsiinipuut ja Helbert ja Kalmar


Opetustila

Oljesta ja savesta rakennettu huippumoderni talo.

Patrick Whitefield ohjastaa maan koostumuksen analysoinnissa


Olki ja savitalo strawbalehouse

Kiinalainen kohopenkki. Pahvit alle estämään rikkaruohojen nousun.

Crew

Viimeisenä päivänä suunnittelimme yhden maa-alueen käytön soveltamalla permakultuurioppeja.

Solar Oven. Vesi kiehuu auringon voimalla. Toimii myös Suomessa.

Design Project

Orgiva